Valitettavasti viimeisten vuosikymmenten aikana olemme saaneet huomata, etteivät Suomen vesistöt – siis Itämeri, järvet, lammet, joet ja purot – kestä nykyistä ylisuurta kuormitusta loputtomasti.

Itämerellä rannikon näkösyvyys on rehevöitymisen aiheuttaman samentumisen myötä heikentynyt usealla metrillä viimeisten 20 vuoden aikana. Paikoitellen vesi on samentunut niin pahoin, etteivät lomailijat tunnista mökkirantaansa samaksi kuin lapsuudessaan. Eivätkä vaikutukset jää tähän: kun yhä vähemmän valoa siivilöityy merenpohjaan, kasvillisuus ja siitä riippuvaiset eläinyhteisöt muuttuvat. Samentuminen aiheuttaa muutoksia koko ravintoverkossa.

Rehevöitymisen lisäksi vesistöjämme uhkaa suojelun puute. Monet vesialueilla sijaitsevat kansallispuistomme eivät turvaa vedenalaista luontoa. Hurjin esimerkki lienee Itäisen Suomenlahden kansallispuisto, joka kattaa useita saaria itäisellä Suomenlahdella – muttei nimestään huolimatta ainuttakaan vesialuetta saarten välissä.

”On laskettu, että jos maailman meret niputettaisiin yhteen, vain kuudella valtiolla olisi suurempi bruttokansantuote.”

Merillä on suuri rahallinen arvo. On laskettu, että jos maailman meret niputettaisiin yhteen, vain kuudella valtiolla olisi suurempi bruttokansantuote. Sinisen talouden suurin sudenkuoppa on kuitenkin raaka-aineen saatavuus pitkällä tähtäimellä. Kuinka paljon taloudellista hyötyä meremme voivat antaa meille, ellemme itse anna niille jotain takaisin? Ennen kuin ryntäämme hyödyntämään suurta sinistä potentiaalia, meidän on tunnettava lähtökohdat. Missä voimme hyödyntää meriä? Entä missä meidän tulee suojella niitä? Tässä myös vesialan yrityksillä on suuri rooli ja vastuu.

Itämeren heikkenevä tila on tosiasia. Onneksi se on tosiasia, jota meidän ei tarvitse tyytyä vain toteamaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan 87 prosenttia suomalaisista olisi valmiita maksamaan keskimäärin 99 euroa vuodessa Itämeren tilan parantamisesta. Voimme aloittaa jo tänään vähentämällä lihankulutusta ja turhaa yksityisautoilua, joilla vähennämme Itämerta uhkaavaa ilmastonmuutosta sekä autonrenkaista mereen päätyvän mikromuovin määrää.

Pinnan alta, tuosta ihan neniemme edestä, löytyy vielä toistaiseksi upeaa vedenalaista luontoa, jonka voimme säilyttää. Vuoden luontokirjapalkinnon saanut tuore Meren Aarteet -kirja näyttää meille sen Itämeren, jota monet eivät koskaan näe: upean ja ainutlaatuisen luonnon, joka on karu ja kaunis kuin Lapin tunturit. Monet suomalaiset ovat lomailleet Thaimaassa sukeltaen ja osaavat tunnistaa trooppisen vuokkokalan, mutta kuinka moni on nähnyt Itämeren kauniit punalevän peittämät silokalliot tai rakkoleväpuskien seassa vilistävät katkat? Kuinka moni osaa tunnistaa veikeän kivinilkan, satumaisen kauniin siloneulan tai rytmikkäästi vettä hamuilevat merirokot? Näitä varten ei tarvitse edes ostaa lentolippua – maski, snorkkeli ja hieman uteliaisuutta riittää. Ja tietenkin halu säilyttää nämä Itämeren aarteet.